6.5.2016

Oravia on tullut lisää

Alussa näkyi täällä vain yksi orava tai ainakin yksi kerrallaan. Eihän noista paljoa kaukaa eroita onko ne yksi  ja sama vai useampia.
Nyt kuitenkin näin 3 ainakin kerralla, vaikkakin yksittelen ne tulivat esittäytymään.





Tällä oravalla oli nenässä jotain outoa, olisiko joku puraissut tai muuta? Ei minusta ainakaan ihan normaalilta näytä






25.4.2016

Orava aamupalalla..

Oravia ei niin usein ole ruokintapaikalla näkynyt, eikä niile oikein ole ollutkaan siellä sopivaa ruokaakaan. Kuitenkin yhtenä aamuna huomasin siellä tämän suloisen pikku oravan.
En ehtinyt aamukahvia jomaan kun tuli kiire kuvaamaan tätä pikkusta.











17.4.2016

Talitintit ja punarinta

Talven aikaan ei lintulaudalla käynyt kovin montaa lajia mutta talitiaisia oli välillä hyvinkin paljon. Välillä ne taas häipyivät pikiksi ajoiksi, jotta luultiin ettei ne enää tulekkaan.




Syystalvesta tintit kaiken aikaa yrittivät tulla sisälle (en tajua miksi?) Monesti vain kopsahti ikkunaan kun ne lensivät pahki. Muutaman kerran niitä onnistui avonaisesta ikkunasta päästä sisälle ja silloin niille tuli hirveä paniikki päästä ulos. Yksi pikkuinen lensi ikkunaan sellasella voimalla että pyörtyi. Kannoimme sen ulos ja serasimme miten käy. Olin huolissani etten meinannut muistaa ottaa kuviakaan. Siiten ei meinnnut löytyä kameraakaan ,mutta lopulta ehin kuitenkin napata kuvan ennenkuin se lähti lentoon.




Nyt kevätpuoleen sitten on ilmaantunut uusia lajeja ja on kiva tutkiskella mitä ne ovat. Joitakin on vaikea saada kuvaan, kun ne ovat niin maan värisiä ja  muutenkin hankalassa paikassa. Toiset sitten vain piipahtavat nopeasti eikä aina huomaa milloin ne sattuvat olemaan käymässä.

Tässä yksi maan värinen, jota en tiedä mikä se on. Ei tästä niin hyvin saa selvää muutenkaan.


Tämä on Punarinta, joita käy silloin tällöin pikasesti. Yhden kuvan kuitenkin ennätin saamaan.






15.4.2016

Käpytikka lintulaudalla

Tikat ovat myös niitä lintuja joita olen saanut ihailla vain kaukaa. Kun ne ilmaantuivat lintulaudalle, oli suuri elämys vain saada katsoa niitä. Onnistuin kuitenkan saamaan muutaman kuvankin.








13.4.2016

Punatulkkuja ja naapurin kisssa

Olen aina ihaillut noita punatulkkuja, mutta en niitä erikoisemman lähelle ole koskaan päässyt. Olin todella iloinen kun yhtenä aamuna huomasin niitä lintulaudallani (tai paremminkin maassa lintulaudan luona.









Meidän piha-alueella kulkee paljon kissoja ja yhteistä niille on että tuppaavat jaakaaman lintulaudalla käyviä lintuja.
Yleensä linnut välittömästi häipyvätkin sitten kun kissa on läheisyydessä.

Kevättä rinnassa taisi olla tällä kissalla, joka vain makoili tyytyväisenä veneeen vieressä auringon paisteessa, eikä muuta kun sivusilmällä vilkaisi lähettyvillä kulkevia lintuja.






11.4.2016

Kevättä kohti..

Talvi alkaa kohtapuoliin olla takanapäin myös täällä pohjoisessa. Toki on lunta jäljellä aika paljonkin toisinpaikoin ja jäät meressä mutta paljasta maatakin näkyy jo aikalailla.

Meillä elämä täällä Seskarössä on kulunut nopeasti ja mitä pitempään täällä on oltu, sen paremmalta tämä vaikuttaa.
On totuttu asumaan ahtaammasti ja siihen, ettei kaupat ole ihan nurkan takana. Ulkona on sitten tilaa sitäkin enemmän.

Elämää on varjostanut poikani vakava sairaus, mutta senkin kanssa on opittu elämään. Otamme vain päivän kerrallaan. Juuri nyt näyttää kaikki kuitenkin hyvältä ja siinä sitten eletään.
Oli kait tarkoitus että muutamme tänne lähelle heitä, että voidaan aina autaa kun apua tarvitaan.

Talvella ei niin hirveesti tullut oltua ulkona ja valokuvattua, mutta nyt kevään myötä sitäkin enemmän sitten sitä harrastetaan.
Lintulaudalla on kovasti vilinää ja sitä on ihana seurata ihan ikkunasta.

Joo ja olen nyt sitten myös eläkelläinen jotta aikaa on , eikä  tarvi töistä enää murehtia. Saa tehdä juuri sitä, mitä pystyy ja jaksaa.

Laitan tähän viimeisimpiä kuvia lintujen ruokintapaikalta.

Jos nyt en ihan väärin sano ,niin tämä pesän rakentaja pitäis olla viherpeippo naaras. Olenko oikeassa?






                                               Tässä sitten on viherpeippo uros.